Jäsenkokoukset
Toimintavuoden aikana yhdistyksessä pidetään kaksi vuotuista yhdistyksen kokousta, kevätkokous ja syyskokous, ja joskus erityisestä syystä näiden lisäksi ylimääräinen kokous.
Yhdistyksen kokous käyttää korkeinta valtaa yhdistyksessä ja jäsenistöä kannustetaan ottamaan niihin osaa. Demokratia toteutuu yhdistyksessä sitä paremmin, mitä enemmän jäseniä on mukana näissä kokouksissa. Jäsenelle yhdistyksen kokoukset antavat mahdollisuuden kysellä ja kuulla yhdistyksen asioista ja vaikuttaa sen toimintaan.
Marraskuun loppuun mennessä pidettävä syyskokous on lähtölaukaus uudelle toimintavuodelle, sillä siellä päätetään pian alkamassa olevan vuoden toiminnasta. Se tapahtuu keskustelemalla tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta ja hyväksymällä ne sekä valitsemalla yhdistyksen uusi hallitus niiden toteuttajaksi.
Maaliskuun loppuun mennessä pidettävä kevätkokous viimeistelee ja päättää menneen toimintavuoden, kun siellä hyväksytään päättyneen vuoden toiminta ja myönnetään hallitukselle vastuuvapaus.
Valikon kautta pääset käsiksi yhdistyksen kokousten materiaaleihin.
- Kaikki materiaali on tallennettu sivuille .pdf muotoon.
- Syyskokous 25.11.2024
- Kevätkokous 27.3.2024
- Syyskokus 29.11.2023
- Kevätkokous 27.3.2023
- Syyskokous 24.10.2022
- Kevätkokous 24.3.2022
- Syyskokous 15.11.2021
- Kevätkokous 23.3.2021
-
Kokousaineistot:
•
Liite 3. Toimintakertomus 2020
•
Liite 4. Tilinpäätös 2020
•
Liite 5. Tilintarkastajan lausunto